|
|
Hoitopäiväkirja
Tähän hoitopäiväkirjaan kirjoitetaan ratsuponitamma Kleine Prinzessinin eli Prinsessan arjesta.
Riikinnevan avoimet ovet 26.12.2015 - Hiihtoratsastusmestaruudet
Päivä alkoi lumisateisena, kun hyppäsin Prinsessan selkään ja tarkistin, että Wilma oli vielä suksineen perässämme. Sitten mentiin lähtöviivalle odottelemaan lähettäjän merkkiä. Matkaan lähdettiin vauhdilla ja Prinsessa pinkoi eteenpäin sen minkä jaloistaan pääsi, toki minä vähän vaikutin vauhtiin, että Wilmakin pysyisi matkassa. Lumi pöllysi ja ensimmäinen erä oli varsin nopeasti ohi. Olimme ensimmäisiä ja pääsimme toiseen osakilpailuun, joten ei kun odottelemaan sen alkamista.
Toinen osakilpailu alkoi ja meillä lähti homma hyvin käyntiin. Hiihtoradalla oli kuitenkin joku kuoppa tai pomppu, minkä takia Wilma kaatui (ja pysyi onneksi ehjänä). Meidän osaltamme kilpailu siis jäi siihen, mutta se ei meidän iloista mieltämme lannistanut. Prinsessa sai paljon rapsutuksia ja nameja ja totesimme Wilman kanssa, että uusiksikin tätä voi kokeilla. |
|
Virtuaalitalli/A sim-game stable
|
|
|
|