Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Talli

Korpilampi on pieni maalaistalli keskellä kauneinta Vaara-Suomen maisemaa Kolin kupeessa. Hevoset asuvat punaisessa, yli satavuotiaassa hirsisessä tallissa. Tallilla on lisäksi kaksi tarhaa, kenttä sekä mahtavat maastoreitit. Lantala sijaitsee tallin takana. Talli on ilmava ja sen jyhkeistä hirsistä huokuu vanhanajan tunnelmaa.

Miljöö

Nykyinen talli on rakennettu hirsiseen, punamullalla maalattuun 1890-luvun lopun aikaiseen rakennukseen. Tallissa on kuusi ilmavaa ja tilavaa karsinaa, joista löytyy vesiautomaatit, suolakivet ja ruoka-astiat. Hevosten alusina käytetään purua. Tallissa on lämmitetty satula-/rehuhuone sekä hoitajien huone, josta löytyy hoitajien kaapit, sohva, pirtinpöytä pitkine penkkeineen sekä kahvin- ja vedenkeittimet ja vessa. Lisäksi tallissa on pienehkö toimisto, jossa on hirveiden paperipinojen ja muun sekasorron lisäksi työpöytä,tuoli ja hyllykkö papereiden ja kansioiden järjestämiseen, vaikka jotenkin kummasti tavarat eivät halua pysyä laisinkaan järjestyksessä.

Maneesia ei Korpilammesta löydy, mutta tilava kenttä kuitenkin. Se on valaistu, salaojitettu ja aidattu. Talliltamme löytyy myös estekalusto. Se ei ole kovin suuri eikä maailman hienoin, mutta kotikentän pienissä harjoituskisoissa ei parempaa tarvitakaan. Korpilammesta löytyy myös valkoisia, kuluneita kouluaitoja koulukirjaimineen.

Tarhoja Korpilammesta löytyy kaksi kappaletta, ne ovat suuria, hyväpohjaisia ja hevosille turvallisia. Tarhat ovat putkitarhoja, eli aidattu putkella, johon on kierretty sähköä johtavaa metallilankaa ja molemmista tarhoista löytyy suuri juomakaukalo. Tallilla on myös kolmen hevosen pihatto.

Korpilammella on myöskin mahtavat maastoreitit. Polkuja kiemurtelee järven rannassa, vaaroilla sekä metsän keskellä. Ratsastaja voi myöskin mennä pelloille laukkaamaan tai koettamaan maastoestepolkua, jossa on kahdeksan kiinteää maastoestettä.

Karsina järjestys Pihatto Tarhausjärjestys
1. karsina: Condor
2. karsina: Hectic Heresy
3. karsina: Hide and Seek
4. karsina: Jøranian DE
5. karsina: Queen of Night
6. karsina: Usvan Tuutikki
Blue Rainbow xx
Kleine Prinzessin
Liekin Leimahdus
1. tarha: Condor
Hide and Seek
Jøranian DE
2. tarha: Hectic Heresy
Queen of Night
Usvan Tuutikki

Toiminta

Korpilampi on rento harrastetalli, jonka pääasiallinen toiminta on hoitajatoiminta. Jokaiselle hevoselle otetaan yksi hoitaja. Hoitajahauista ilmoitetaan tallin sivuilla. Hoitajan on oltava valmis hoitamaan vähintään kerran kuukaudessa. Hoito voi tapahtua tarinana, kuvana, sarjakuvana tai vaikka runona, vain mielikuvitus on rajana! Hoitajille järjestetään kaikenlaisia tapahtumia ja muuta mukavaa ja lisäksi hoitajat saavat itse ideoida erilaisia tapahtumia. Hoitajien on mahdollista ansaita erilaisia merkkejä päiväkirjamerkinnöistään ja osallistumisistaan tapahtumiin. Jokaisesta hoitomerkinnästä ansaitsee pisteitä. Hoitopisteillä ei osteta mitään eivätkä ne vähene. Lisäksi hoitajien on mahdollista ansaita spesiaalipalkintoja eli spessuja, jotka tallin omistajat piirtävät hoitajalle palkinnoksi aktiivisuudestaan.

Hoitajatasot

Hoitajat etenevät tasojärjestelmän mukaan. Tasolta toiselle siirtyminen tapahtuu, kun riittävä määrä hoitopisteitä kertyy täyteen. Taso 10 on maksimitaso, jolle hoitaja voi päästä. Silloin on todistanut luotettavuutensa ja on jo kokenut tallilainen. Tasolta toiselle nousemisesta saa erilaisia palkintoja, esimerkiksi varusteita, virtuaalieuroja (v€) ja piirroksia.

Taso 1 0-5 hoitopistettä, hoitaja saa tutustua hevoseen hoitamisen ja maastakäsittelyn merkeissä.
Taso 2 6-25 hoitopistettä, hoitaja saa ratsastaa hevosellaan valvotusti koulua.
Taso 3 26-50 hoitopistettä, hoitaja saa ratsastaa valvotusti koulua ja esteitä.
Taso 4 51-75 hoitopistettä, hoitaja saa lähteä maastoon valvotusti, sekä ratsastaa kentällä itsenäisesti koulua.
Taso 5 76-100 hoitopistettä, hoitaja saa lähteä ryhmämaastoihin muiden hoitajien kanssa
Taso 6 101-200 hoitopistettä, hoitaja saa kilpailla kouluratsastuksessa oman ja hevosen kapasiteetin rajoissa.
Taso 7 201-300 hoitopistettä, hoitaja saa kilpailla esteratsastuksessa oman ja hevosen kapasiteetin rajoissa.
Taso 8 301-400 hoitopistettä, hoitaja saa maastoilla yksin hoitohevosellaan.
Taso 9 401-500 hoitopistettä, hoitaja saa osallistua kenttäratsastuskilpailuihin oman ja hevosen kapasiteetin rajoissa.
Taso 10 501-∞ hoitopistettä, hoitaja on todistanut luotettavuutensa ja saa kohdella hoidokkiaan kuin omaansa.

Hoitajat

Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot
Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot
Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot
Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot
Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot
Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot
Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot
Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot
Nimi
Hoitohevonen
Kirjoittanut x tarinaa
Piirtänyt x kuvaa
Hoitopisteet
Spesiaalipalkinnot

Virtuaalitalli/A sim-game stable

©2017 Korpilampi - suntuubi.com